Download PDF by : Anna Luen ja kirjoitan suomea 3 TARKISTUSKIRJA (Finnish

ISBN-10: 1977020461

ISBN-13: 9781977020468

Anna on kehitetty valmistavaan opetukseen luokille 3-6. Kielen oppiminen lähtee kuuntelemisesta, toistamisesta ja sekä kirjainten että äänteiden opettelemisesta suomeksi ääntäen. Ensimmäinen osa kattaa aakkoset ja perussanaston opettelu aloitetaan myös. Toinen osa perehdyttää verbeihin, adjektiiveihin, vatteisiin, kehoon ja tunteisiin. Tämä kolmas osa syventää oppimista. Kirjat hyödyntävät kielitietoista lähestymistapaa esimerkiksi mallin ja taiton suhteen. Teksti on vasemmalla ja siihen liittyvä luetun ymmärtäminen tai tehtävät ovat samalla sivulla tai saman aukeaman oikealla puolella. Piirrokset ovat lähinnä värityskuvia ja lisäksi oma piirtäminen auttaa sanojen ja käsitteiden omaksumisessa.

Anna on suomalainen neljäsluokkalainen tyttö Äänekoskelta. Annan isän on suomenruotsalainen eli Annan perhe edustaa suomalaista monikulttuurisuutta. Annan avulla lukija tutustuu suomalaiseen kultuuriin ja elämäntapaan. Annalla on äiti, Saana-sisko ja Otto-veli. Annan kissa Onni ilmestyy kuvaan aina silloin tällöin.

Anna-kirjat muodostavat yhdessä kattavan materiaalin valmistavalle vuodelle. Kuvasanakirjaa voi käyttää ohessa. Annasta on paperi- ja e-versiot. E-versiossa on esitetty sivu ja sivuun liittyvät uudet oppimistavoitteet.

Tämä tarkistuskirja on tarkoitettu opettajan ja avustajan käyttöön. Omatarkistusta on myös hyvä osittain harjoitella.

Show description

Read Online or Download Anna Luen ja kirjoitan suomea 3 TARKISTUSKIRJA (Finnish Edition) PDF

Best reference_1 books

Digital Television Transition: Increased Federal Planning by PDF

Electronic tv Transition: elevated Federal making plans and threat administration may extra Facilitate the DTV Transition

Disaster Assistance: Federal Efforts to Assist Group Site - download pdf or read online

Catastrophe guidance: Federal Efforts to help staff website citizens with Employment, providers for households with teenagers, and Transportation

Download e-book for iPad: DISASTER ASSISTANCE: Opportunities to Enhance Implementation by

Catastrophe information: possibilities to augment Implementation of the Redesigned Public assistance provide software

Focus On: Special Education: Occupational Therapy, by PDF

This conscientiously crafted book is formatted on your eReader with a useful and special desk of contents. the point of interest On books are made from collections of Wikipedia articles regrouping the main informative and well known articles a few particular topic. the focal point On books are as a result a considerable editorial paintings of choosing and grouping proper articles jointly so one can create a invaluable resource of knowledge approximately particular topics.

Extra info for Anna Luen ja kirjoitan suomea 3 TARKISTUSKIRJA (Finnish Edition)

Sample text

Download PDF sample

Anna Luen ja kirjoitan suomea 3 TARKISTUSKIRJA (Finnish Edition)


by Kenneth
4.3

Rated 4.62 of 5 – based on 35 votes